Kirjoittajan esittely

Tähän blogiin sielunmaisemansa ammentaa hämäläistynyt savolainen, sisustussuunnittelija Sari Lindblom. Muutin Lahteen vuonna 1998 ja jäin tälle tielle. Kävin kääntymässä Helsingissä muutaman vuoden, mutta kaipuu takaisin Päijät-Hämeeseen on aina ollut läsnä. Toimin yrittäjänä ja pyöritän omaa sisustussuunnitteluyritystäni nyt täällä Hollolassa kotitoimistolla. Teen suunnitelmia sekä yksityisille ihmisille että yrityksille.

Perhe

Olen naimisissa sielunkumppanini kanssa, joka saa minut nauramaan joka päivä. Vaikka mieheni onkin välillä aivan turhan jääräpäinen, on hän silti elämäni keskiössä yksi tärkeimmistä ihmisistä. Kanssani pieni jääräpäisyys onkin tarpeen, sillä muutoin vahvana tahtonaisena jyrään helposti yli. Mieheni antaa minulle sopivasti haastetta ja samaan aikaan osaa antaa minulle juuri oikean määrän rakkautta ja joustavuutta, ettei meillä juurikaan sodita.

Itse olen kotoisin syvältä Savosta, Nilsiästä ja mieheni käväisi syntymässä Turussa, mutta on elänyt ja kasvanut sekä Lahdessa että Helsingissä.
Elämääni sulostuttavat myös kaksi poikaa, jotka ovat tällä päivämäärällä 19v ja 16v. Elämäni valonsäteet ja ehtymättömän rakkauteni kohteet. Miehelläni on puolestaan kolme tytärtä 20v, 18v ja 15v.

Blogini

Blogissani ”Unelma järvenrannalla” kerron mieheni ja minun unelmasta asua järven rannalla ja kuinka se lopulta toteutuu kun hankimme kauniin järvenrantatontin Hollolasta.
Kerron teille rakentamisen kulusta omasta perspektiivistäni ja toivottavasti lopuksi voin kirjoittaa viimeisen tekstin istuessani omalla terassillani katsellen kohti upeaa Vesijärveä. Tulethan mukaani rakentamaan unelmaa järven rannalle!