Unelma järvenrannalla 2

Kävin ihastelemassa tontilla upeaa auringonlaskua. Kyllä tahtoisin jäädä jo tänne. Enkö millään voisi? Miten kauan vielä?

Asiantuntijat

Projektin edetessä on välillä ollut vaikea myöntää, ettei tiedä kaikesta kaikkea. Ja ettei millään voi vastata ihan kaikesta, vaikka kuinka haluaisi päsmäröidä kaikessa. Nyt ehkä kannattaa ottaa askel taakse päin ja antaa ammattilaisten hoitaa oma tonttinsa. Vaikeaa tulee olemaan ja varmasti joka päivä käyn tontilla, mutta yritän olla näkymätön.

On sanottava, että meillä on huipputyyppejä ja osaajia messissä ja jokaisen intressi on varmasti tehdä meille maailman ihanin ”forever home”. Suutari pysyköön lestissään ja annan kaiken osaamiseni puhtaasti sisustussuunnitteluun.

Sisustussuunnittelu

Olen piirtänyt arkkitehdin tekemät piirrokset itselleni koneelle. Käytän omassa työssäni Sketchup nimistä ohjelmaa, jolla voin tehdä 3D kuvia suunnittelemistani kohteista. Tarkoitus on saada pohjat nyt oikein, että voi alkaa sisustamaan ja valitsemaan eri sisustusratkaisuita.
Mitoitus on tässäkin A ja O. Se että saat pohjan oikein antaa sen oikean taustan kiintokalusteiden ja huonekalujen mitoitukselle.

Pohjapiirros piirrettynä Sketchup ohjelmalla
Pohjapiirros valmiina seuraavaan vaiheeseen, jossa siitä tehdään 3D luonnos.

Minulla on käytössä arkkitehdin .dwg muodossa olevat piirrokset ja olen lisäksi tulostuttanut ne kopiointilaitoksessa mittakaavaan. Itse koen paperilla olevat piirrokset hyväksi työkaluksi ja niihin on helppo palata tarkistusten muodossa.

Talon sisällä

Arkkitehti peräänkuulutti hyvin nopeasti minulta listausta pintamateriaaleista. Ne tarvitaan yllättävän aikaisessa vaiheessa. Tämä siis siksi, että esimerkiksi lattiavaluissa täytyy tietää mille syvyydelle laitetaan lattia-anturit lämmitystä varten.

Aloitin siis käymään uuden kotimme pintoja ja määrittelemään monisyiseen Excel-taulukkoon koodeja missä tiloissa on mitäkin materiaalia ja mitkä niiden paksuudet ovat. Lisäksi on otettava kantaa kattoon ja seiniin. Nämä tarvitaan, kun pyydetään tarjousta urakoinnista sisäpinnoille. Myös kiintokalusteet on oltava tässä kohtaa mielellään jo valmiina, että päästään pyytämään tarjouksia niistäkin.

Pohjapiirroksia ja sähkösuunnitelmia

Sisustussuunnittelijan tehtävät uudisrakennuksessa alkavat siis oikeasti todella aikaisessa vaiheessa. Ja tässä kohtaa on muistutettava, että olen jo käynyt läpi valaistussuunnitelman, joka lähti sen jälkeen sähkösuunnittelijalle. Sähkösuunnittelijan kanssa kävin palaverin ja siirtelimme ja lisäilimme vielä pistorasioita ennen lopullista suunnitelmaa.

Rakennusprojektissa on mukana todella monta alansa asiantuntijaa ja suunnitelmia siirrellään muutoksien vuoksi usein asiantuntijalta toiselle, kunnes kaikki ovat tyytyväisiä omaan osaansa suunnitelmissa. Huomasin myös, että läpi kaikkien asiantuntijoiden: kukaan ei pidä muutoksista. Ei yksikään asiantuntija!

Siksi olisi NIIN tärkeää, että suunnitelmat olisivat mahdollisimman selkeät ennen kuin ne siirtyvät jonossa seuraavalle. Kerrannaisvaikutukset ovat yllättävän suuria. Mutta muutoksia tulee aina. Niin se vaan näyttää olevan. Odottelen jo, mitä rakennusaikaisia muutoksia joudun vielä käymään läpi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.