Unelma järvenrannalla 7

Lomilta palaillaan töihin pikkuhiljaa. Tontilla on tapahtunut paljon jo ennen lomia. Ulkoseinät ovat alkaneet jo nousemaan ja pihan korkojakin on koneella laiteltu paikoilleen ja tasoiteltu sieltä täältä. Edelleen mielestäni talo tuntuu pieneltä, vaikka tiedän, ettei se ole ihan se kaikkien pienin tönö.

Seinät ovat alkaneet jo nousta ylöspäin. Kuvat otettu suurinpiirtein samasta kohtaa työmaalta. Terassin kulmalta.

Lomailua raksalta

Rakennusfirma on viettänyt heinäkuun lomaa työmaalta ja olen itsekin ottanut lomaa tästä rakennusprojektista ja keskittynyt saamaan asiakasprojekteja maaliin.

Tuo Korona kuitenkin haittaa uskomattoman paljon ja töiden maaliin vieminen tuntuu todella vaikealta. Tie nousee pystyyn joka puolella. Tuotteita ei saa, kun kuljetukset ovat viivästyneet. ”Ei oota” on myyty monessa liikkeessä, eikä tiedetä milloin uutta erää saadaan. Myös asiakkaiden rakennusprojektit ovat viivästyneet. Saa nähdä miten paljon viivästyvät, jos Korona-aalto nro. 2 iskeytyy rantaan oikein voimalla.

Ulkoseinät rakentuvat

Kävin tontilla kiertämässä eilen. Työmiehet kun palaavat rakennuspuuhiin huomenna. Talon sisällä seisoessa, tuntuu kuin yltäisin käsillä seinästä seinään. Olo on kuin nukketalossa. Väliseinät eivät vielä ole paikoillaan, voisikohan se johtua siitä? On hurjan vaikea kuvitella, että tuohon tilaan pitää mahtua kaikki suunnitellut toiminnot ja tilaa niille on tarpeeksi. Epäilen koko ajan omaa suunnitelmaani ja arkkitehdin mittapiirroksia 😀

Otimme dronella kuvan talosta ja katselin sitä näytöllä. Pistin huoneiden nimiä paikoilleen. Jotenkin tuossa ilmakuvassa näyttää siltä, että kyllä ne kaikki asiat sinne mahtuu. Ehkä tässäkin pätee ajatus, että tarvitsee mennä kauemmaksi, jotta näkee lähelle.

Piha

Järvenpuoleista pihaa ns. takapihaa tulee hallitsemaan nurmikenttä ja oleskelualueet. Mutta etupihan suunnitelmat ovat vaihtuneet jo moneen kertaan.

Piha on suuri ja sen toiminnallisuuksia vielä kovasti mietitään. Luulen, ettei tuolla etupihalla kuitenkaan hirveästi oleilla ja olen kaavaillut sinne pergolan ja vesiaiheen lisäksi niittymäistä tunnelmaa. Suunnitelmat hautuvat vielä takaraivossa, mutta niihin palataan vielä. Tällä hetkellä etupihaa hallitsee valtava keko artikkelin kuvassakin näkyvää louhetta.

Mietteissä on myös vierasaitat. Ajatuksena, että lapset voisivat tulla kylään poika/tyttöystävineen tai kavereineen ja nukkua kesäisin vierasaitoissa. Saisivat siten omaa rauhaa ja yksityisyyttä ja sellaista mökkitunnelmaa. Tämäkin on vielä ajatusmyssyn alla hautumassa ja ehkä konsultoimme nuorisoa idean toimivuudesta vielä ennen toteutusta.

Nyt kuitenkin innolla odotan töiden alkua ja huomenna käyn heti katsomassa, mitä on saatu aikaan. Arvioiden mukaan tähän aikaa ensi vuonna asuisimme jo uudessa kodissamme.