Unelma järvenrannalla 8

Syksyn sateet ja tuulet ovat saapuneet. Samaan aikaan talomme kohoaa yhä ylemmäs kohti taivasta. Kohta olemme jo päässeet siihen korkeuteen, että kattorakenteet saadaan paikoilleen. Pienin, mutta vakain askelin projektimme jatkuu.

Pinnat syynissä

Olen viime viikkoina laskeskellut laatta- ja parkettimenekkejä. Valinnut laattoja ja miettinyt mikä on se parketin sävy, joka päätyy muille lattiapinnoille. Samaan hengenvetoon pitää miettiä haluanko tehosteseiniä johonkin tilaan ja mikä on se valittu kattomateriaali. Sisäkatonkin olin jo päättänyt, mutta nyt näyttää taas siltä, että sekin vaihtuu…tälle kertaa vaihdon syy oli muualla kuin meikäläisessä. Joudun nyt jäsentelemään useammankin asian uusiksi. Huh.

Lisäksi rakennuttaja hoputtaa päättämään ulkovuorausta, sillä ilmeisesti sen valinta vaikuttaa joihinkin muihin valintoihin, joita on tehtävä ikkunanpuitteisiin yms. tässä vaiheessa. Samalla kun tätä pohdintaa tehdään, täytyy päättää ikkunat ja ovet! Päätösten määrä tuntuu päätä huimaavalla ja samaan aikaan on hoidettava velvollisuudet töissä.

Koti kohoaa ylöspäin. Hitaasti, mutta varmasti.

Aurinko

Olen käynyt tontilla pitkin vuotta ja tarkkaillut auringon liikkeitä. Kuinka kesällä ilta-aurinko vielä valaiseen talon terassin ihanilla säteillään, mutta syksyn tullen aurinko ei jaksa nousta enää puunlatvojen yläpuolelle.

Auringon seurailu kannattaa jo rakennusvaiheessa, koska silloin voi miettiä esimerkiksi terassien toiminnallisuuksia eri vuoden aikoina. Meillä esimerkiksi saunan terassi on lähes koko ajan varjossa (kesälläkin), jolloin siellä nautitaan täysillä maisemasta, mutta ilmojen viiletessä kannattaa miettiä jotain lämmönlähdettä katettuun osaan.

Myös ikkunoiden pimennykset ja muut kaihtimet kannattaa pohtia ajoissa, sillä esimerkiksi moottoroidut rullaverhot vaativat sähköä, joka on vedettävä sitten jo ajoissa ikkunoiden läheisyyteen. Samalla kun mietit mihin tarvitset pimennystä, on tarjolla hienoja häikäisysuojia auringon valoa silmällä pitäen. Näillä häikäisysuojilla saat ehkäistyä auringon häikäisyn siellä missä se on ongelma, mutta näet maiseman kuitenkin läpi.